Lähikaupan kalatiski!

Olen onnekas, lähikauppani kalatarjonta on monipuolinen ja tuoretta kalaa on aina tarjolla. K-supermarket Fortunan kal...






Olen onnekas, lähikauppani kalatarjonta on monipuolinen ja tuoretta kalaa on aina tarjolla. K-supermarket Fortunan kalatiski on kirinyt viime vuosina kalakauppojen kärkeen, eikä kauppa turhaan mainosta itseään Mannerheimintien monipuolisimmaksi kalatiskiksi. 






Olen seuraillut tämän kaupan kalatiskin kasvua 24 vuoden ajan, tarjonta ja tiskin koko on kasvanut metri metriltä, vuosi vuodelta. 

Ei riitä, että tiskissä on tuoretta kotimaista ja ulkolaista kalaa, äyriäisiä ja valmisherkkuja. Palvelu, se on kalatiskin valttikortti. Fortunan kalatiskiä luotsaa Tomi Tiiperi ja joukko työkavereitaan. Tämän tiskin takana kehtaat kysellä kalavalikoimasta, kalan käsittelystä ja valmistusvinkeistä. Vastauksen saat varmasti ja ystävällisesti. Parhaimmillaan saat kalajutun kaupan päälle ja voit kertoa omasi!






Kuvauspäivänä, noin viikko sitten, tiskissä oli tarjolla mm. Inarijärven siikaa, muikkuja, taimenta ja madetta, siis kotimaista parhaimmistoa. Puna-ahvenfileet, kalmarit ja sinisimpukat kiinnostivat ulkomaisista.

Näin hyvin ovat kala-asiat Helsingissä, Mannerheimintien loppupäässä, Ruskeasuon, Pikku-Huopalahden, Taka-Töölön ja Tilkan tienoilla. 






Kerro meille omat, parhaat kaupan kala-apajat ja kokemukset.. Meitä kiinnostaa kalatiskit ympäri Suomea, bongailemme parhaita ja kuuntelemme kalajuttusi mielellämme!



You Might Also Like

0 comments

Instagram

Flickr Images