Roskakalasta herkuksi

Keski-Suomessa, kuhastaan tunnetussa Kyrösjärvessä, uiskentelee monenlaista särkilajeihin kuuluvaa kalaa. Järvi on tänä päivänä täynnä...





Keski-Suomessa, kuhastaan tunnetussa Kyrösjärvessä, uiskentelee monenlaista särkilajeihin kuuluvaa kalaa. Järvi on tänä päivänä täynnään pasuria, salakkaa, lahnaa, särkeä, sulkavaa ja säynävää. Lisäksi järvestä löytyy myös ahventa sekä täplärapua.

Kyrösjärvi onkin huomattavan rehevöitynyt ja sen myötä karummissa olosuhteissa viihtyvät muikkukalat ovat kadonneet ja lajisto on muuttunut särkikalavaltaiseksi.




Särkikalat sietävät muita kalalajeja paremmin veden heikentynyttä happitilannetta ja siten vähitellen valtaavat rehevöityneen vesistön. Särki pystyy hyödyntämään ravinnokseen järven pohjaan painuneita ravinteita, mutta ruokaa etsiessään ne sekoittavat rehevöityneen vesistön paksuuntunutta pohjasedimenttiä ja vapauttavat siitä fosforia jo valmiiksi hapettomaan, sameaan veteen.

Moni muu kalalaji ei pysty saalistamaan sameassa, valottomassa vedessä, eikä näin ollen pärjää liian rehevissä olosuhteissa. Särkikannan kasvaessa ja veden muuttuessa yhä ravinteisemmaksi ja sakeammaksi, katoaa vesistöstä vähitellen yhä useampia lajeja.




Särki on ihmiselle ravinnepitoista, puhdasta ravintoa, mutta järvien kunnon kannalta sen runsas määrä on negatiivinen asia.

Kyrösjärven kunnostaminen on aloitettu siihen saadun rahoituksen turvin. Järveä hoitokalastetaan nuottaamalla särkikaloja, jonka myötä sieltä saadaan poistettua fosforia ja samalla muutettua kalalajistoa takaisin toivottuun suuntaan.




Jokainen voi omalta osaltaan ennaltaehkäistä järvien rehevöitymistä huolehtimalla, ettei tule päästäneeksi jätevesiä vesistöön, käyttämällä fosfaatittomia pesuaineita ja vähentämällä veden käytön määrää kokonaisuudessaan.










Kävin tutustumassa aiheeseen Ikaalisissa Kyrösjärvi-päivänä, jolloin järjestettiin hyödyllinen tapahtuma jossa jaettiin paljon tietoa aiheesta. Pääsin myös maistamaan ympäristöystävällisiä sulkavapihvejä, jotka innostavat herkullisuudellaan kokeilemaan pienempiä järvikalalajeja esimerkiksi juuri pihveinä.


On todellinen ekoteko pyytää ja hyödyntää pikkukaloja. Niitä saa pyydettyä hyvin vaikka onkimalla tai pieniverkkoisella katiskalla!








Huom! Muista tämä Kalaasin makoisa vinkki, joissa voit hyödyntää särkeä: Nyt on järkeä!




You Might Also Like

0 comments

Instagram

Flickr Images